lauantaina, huhtikuuta 29, 2006

Kasvu lakatkoon!

Olen tehnyt tärkeän päätöksen. Vappu lakkaa kasvamasta. Hän on nyt jo oikein sopivan kokoinen.
Päätöstä vahvisti tapaaminen ystävän lapsen kanssa Jyväskylässä. Mikä valtava järkäle! Kerrassaan jättimäinen lapsi. Tiedän, että Vapusta ei koskaan tule niin isoa - ei kertakaikkiaan mitenkään voi tulla - mutta silti on parempi luopua lisäsenteistä ja kiloista jo hyvissä ajoin. Kyllä vanhempienkin tunteita pitää ajatella!
Tapaaminen vanhemman miehen (syntynyt elokuussa -05) oli muuten hauskaa katsottavaa. Vappu yritti kommunikoida hänen kanssaan, jokelteli jotakin, mutta poikaparka meni puihin. Ymmärrän kyllä häntä, naiset ovat häilyviä, kohtalokkaita, petollisia, ansa ja muuta sellaista, joten on parempi pitää välimatkaa ja olla puhumatta. (Ville)

perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Runo työhuoneesta

Katselin runoja, joita olin kirjoittanut aiemmin ja huomasin kirjoittaneeni runon työhuoneesta, joka on samalla sekä Ottilian huone että hänen ja Kauton yhteinen leikkihuone. Täällä on usein aika sotkuista. (Juri)

Kun astun työhuoneeseen,
astun usean eri maailman ylitse:
levällään lattialla on niin muovia kuin puutakin,
rahoja, eri valuuttoja eri puolilta maailmaa,
hedelmiä, banaaneista persikoihin,
työkaluja,
universumien rakennusaineita:
näistä lapseni iloitsee,
näillä hän tulee itsekseen,
en voi kuin kadehtien katsoa vierestä

ja avaan tietokoneen.

torstaina, huhtikuuta 27, 2006

Taas arkisia huomioita

Kuten ennenkin on tullut kirjoitettua, vaunullinen näkee tien varressa kaikenlaista. Tämän päivän antia: Säästöpankinrantaan on tullut "tässä asui" -kyltti Miina Sillanpäälle. Kiva juttu.
Vähemmän kivaa on sen sijaan se, että talossamme asuu meille vielä tuntematon ihminen, joka siirtää rappusissa olevan luiskan pois paikaltaan, joka jumalan päivä. Neuroosinsa kullakin. (Ville)

Pelleksi tarhaan?

Kauton tarhassa on huomenna vappujuhlat. Järjestävät naamiaiset. Piti hommata pojalle joku naamiaisasu. Ostimme läheisestä alan liikkeestä leijona-asun. Vaikea sanoa, mitä Kauto on siitä mieltä.

Itse olisin inhonnut ajatusta naamiaisista, ainakin vähän vanhempana. Olen ollut elämäni aikana yksissä, joissa olin Robin Hood (muistan, että paikalla oli myös Jasser Arafat). Ajatus täysin toiseksi ihmisestä - tai eläimestä tai muusta olennosta! - hirvittää minua, ja jostain syystä ajattelin hiukan samoin Kautonkin kohdalla.

Sosiaalinen pakko kuitenkin iski päälle sen verran voimakkaasti, että annoin periksi. Elinakaan ei tosin kovin innostunut ollut aiheesta (varsinkin kun naamiaispuku piti ostaa, ei voinut vuokrata), mutta myönsi, että oli jäänyt hävettämään, kun emme olleet muistaneet laittaa Kautolle mitään asua virpomiseen - huivikin olisi kuulemma riittänyt. Nyt oli sitten pakko paikata unohteluamme. Muutenkin vaikutamme varmasti huithapeleilta tarhan tätien silmissä.

Lasten suhde naamioitumiseen on kuitenkin ihan toisenlainen kuin aikuisten. Ilmeisesti naamiaisasu voi jopa vahvistaa identiteettiä, kun aikuinen kokee, että siinä voi jopa menettää jotain. Saman naamiaispukukaupan ikkunassa on iso pupupuku, jota Ottilia kaihoisasti katselee aina kun menemme ohi. Kysyin kerran, mitä hän tekisi sillä. "Leikkisin se päällä", hän sanoi. Ajatus siitä, että metri 30 senttiä pitkä pupu loikkisi meillä kotona, on minusta kuitenkin jotenkin aavemainen. Onneksi asiasta ei ole tarvinnut kiistellä - ainakaan vielä. (Juri)

keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Kauto parturissa

Kauto kävi ekaa kertaa elämässään parturissa. Tarhaan tuli parturi, joka leikkasi tukan. Elina pelkäsi etukäteen, että Kauton kaunis takatukka leikattaisiin vek ja tilalle tulisi - Elinan sanojen mukaan - "typerä pikkupoikien letti". Elina jäi sitten valvomaan leikkausta! Kysyin häneltä, eikö hän pelkää, että häntä pidetään nipona. Mutta leikkaus onnistui hyvin. Kautosta tuli hauskan näköinen - pitkä tukka jäi, mutta etutukka on paljon siistimpi.

Isoveljeni tosin sanoi heidän käydessään viime sunnuntaina Ottilian epävirallisilla synttäreillä (viralliset ovat tämän äidin luona ensi lauantaina): "Leikatkaa nyt tuo tukka! Näyttää ihan tytöltä!"

Samaa sanoi Ottilia, kun joskus laitoimme Kautolle ponnarin. Kauto myös tykkää itse keimailla peilille. Hän laittaa (tai pikemminkin pyytää laittamaan) pinnejä hiuksiinsa ja juoksee sitten peilille eteiseen. Joskus jos hän löytää klemmarin hän koettaa sitäkin laittaa hiuksiinsa.

Oikeasti Kauto on tosi mies. Tänä aamuna hän näki, kun Lassila & Tikanojan sinivihreä Yrjö-auto körötteli ulos pihalta ja ilmoitti: "Kokkia" (mikä kääntyy: "Roskia"). Kun ohitimme saman auton myöhemmin toisella pihalla, Kauto kääntyi katsomaan ja tapitti erittäin tarkasti peruuttavaa ja piippaavaa autoa.

Miehuus ei siis pienellä vauvallakaan (tai no, pojallakaan) asu ulkonäössä, vaan mielessä ja toiminnassa. (Juri)

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Pelottava epäaikuinen

Vapulla oli mielenkiintoinen tapaaminen. Hän on aikaisemmin kohdannut vain rauhallisia aikuisia. Nyt piti kommunikoida melkein nelivuotiaan, aktiviisen ja paikasta toiseen yllätyksellisesti poukkoilevan tenavan kanssa. Omituista!

Ensin V. oli vain toljottanut kaverin tyttöä, mitannut tätä ja selvästi äimistellyt, miten voi olla olioita jotka ovat kuin hän mutta isompia – mutta eivät aikuisia. Käytökseltään arvaamaton ja omituisen kokoinen lapsi sai V.n lopulta hermostumaan. Odotan jännityksellä, millainen on huominen ensitapaaminen toisen vauvan, ystävämme pojan Onnin kanssa. (Ville)

Uusissa maisemissa

Olen aiemmin kirjoittanut, kuinka hauskaa on kulkea päivästä toiseen samoja kävelylenkkejä vauvan kanssa, huomata mikrotason muutokset lähiympäristössä ja naureskella tiettyjen rutiinien toistuvuudelle illasta toiseen (kuten texmex-grilliä kuljettava mies ja ISS-vartiointiyhtiön auto joka ilta samaan aikaan Merihaassa). Se lisää elämänlaatua.

Toisaalta: kuinka voikaan ihminen kyllästyä samoihin kävelylenkkeihin päivästä toiseen. Kun jokainen metri on tuttu, alkaa kaivata uusia reittejä. Jyväskylässä olo on ollut siinä suhteessa vapauttavaa. Uusia, ennen kokemattomia katuja!

Ja sitä ne todellakin ovat. Asuin Jyväskylässä elämäni ensimmäiset 19 vuotta ja voisin sanoa tuntevani kaupunkia hyvin. Silti keskustassa on paljon katuja, jotka tunnen melko heikosti. Lisäksi tietysti liikekanta muuttuu hiljalleen: minun 1980- ja 1990-luvuilta olevat muistikuvani vaativat päivitystä.

Vauvan kanssa kävellessä Jyväskylään saa toisenlaisen otteen. Koska kaupungissa vieraillessani olen tietysti kulkenut aina tiettyihin paikkoihin, en ole nähnyt kulman taakse. Tällä kertaa olen huomannut oikeasti uusia asioita: Jyväskylän linja-autoaseman takaisilla kaduilla on kumman paljon kauniita kerrostaloja. Eskilstunan aukiolle (ihan totta, siellä on sellainen) on tullut eriskummallinen veistos. Tourujoki on isompi kuin kumpikaan meistä muisti.

Ikävä kyllä kaupungin ravintolatilanne ei ole muuttunut syvätarkastelussakaan sen paremmaksi. Koska pizzaa ja kebabia ei lasketa ruoaksi eikä ketjupaikoissa syö pirukaan kuin puoliväkisin, ilonaiheet ovat vähissä. Sadantuhannen ihmisen ympäristössä, jossa on runsaasti opiskelijoita! Oi aikoja. (Ville)

maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

Intoa puhkui hän

Vappu teki perjantaina elämänsä ensimmäisen pidemmän matkan. Menimme junalla Helsingistä Jyväskylään, josta olemme Raisan kanssa molemmat kotoisin.

Olipa reissu! Tyttö oli junassa aivan villinä innosta. Maisemahan liikkui! Joku täti luki kuulutuksia! Liikkuminen varsinkin oli niin jännittävää, että V. alkoi narista joka kerta, kun juna alkoi hidastaa vauhtiaan ja pysähtyä asemalle. Joka ikinen kerta.

Jyväskylässä sama intomielisyys jatkui. Hän ihasteli Raisan isän asuntoa, uusia ihmisiä ja näkymiä niin, ettei meinannut tahtoa mennä nukkumaan. Yleensä nukutamme Vappua vaunuissa ja niin teimme nytkin. Ei muuta kuin kiiluvasilmäinen beibe kärryihin ja menoksi. Uni ei tosin tullut noin vain, koska päivän mittaan oli tapahtunut niin paljon. Hän huuteli vaunujen suojasta: ”Minua on petetty! Maailmassa on useampi kuin kaksi huonetta! Enkä varmasti mene nukkumaan, koska nyt tahdon nähdä ne kaikki! GRÄÄHH!!"

No, kyllä se nukahti, kun näki vähän vaivaa. Nyt olemme olleet Jyväskylässä useita päiviä, käyneet useissa asunnoissa ja edelleen tuntuvat uudet valloitukset kiinnostavan. Käy mielessä, onko takaisin enää tulemista. Entä sitten, kun hän on taas kotona ja odottaa samanlaisen actionin jatkuvan kuin aiempina päivinä? ”Tylsää, tylsää, oli niin tylsää…” (Ville)

perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Nukkumista aina vaan

Kauto oikein haukkoi henkeään, kun häntä ei otettu väliin yöllä. Se oli pelottavan kuuloista: "Äii-äii-ti!" Luulin, että poika kohta pyörtyy.

Ilta oli mennyt ihan mukavasti. Olin hakenut Kauton kotiin ja ollut tämän kanssa pari tuntia, kunnes Elina tuli töistä kotiin. Elina halusi syödä, mistä Kauto ilmeisesti hermostui - miksei äiti ole hänen kanssaan?! Kun tuli nukkumaanmenon aika, Kauto alkoi vaatia minua nukuttamaan, vaikka nyt oli Elinan vuoro. Pidimme tästä kiinni, jottei Kauto keksisi uutta tapaa pompottaa meitä. Minä livahdin leffaan (Dardenne-veljesten koskettava ja ahdistava Poika, jossa sosiopaatti pikkurikollinen myy pari päivää vanhan poikansa adoptiorikollisille!) vielä kun Kauto kuului pomppivan sängyssään. Kun tulin kotiin, kuulin Elinan nukuttaneen Kautoa melkein kolme varttia... Ja käyneen hympsyttämässä jo kolmesti.

Ennen kuin itse pääsimme nukkumaan, Kauton vaippa oli falskannut ja vaippa ja yöpaita oli pitänyt vaihtaa. Ehkä tästä levottomaksi tulleena Kauto heräsi sitten joskus neljän jälkeen eikä olisi millään enää nukahtanut omaan sänkyyn. Hän huusi. Voitte uskoa, että lapsi pystyy huutamaan, vaikka hätä ei olisi todellinen. Tai ehkä se on. Mistä sen tietää, miltä tuntuu, kun ei oteta viereen nukkumaan, vaikka aiemmin se on ollut melkein automaattista? Ainakin pahalta.

Pahinta oli, kun Kauto huusi hädässään myös unikaverina pitämäänsä pupua. Olisiko tämä ottanut pienen lapsen viereensä nukkumaan?

Meni ainakin puolitoista tuntia ennen kuin Kauto lopulta nukahti vielä kerran. Hän nukkui sitten kolme tuntia heräämättä ja oli aamulla taas hyväntuulinen oma itsensä. Minä olin sen verran väsynyt että olin päättänyt nukkua pommiin ja jättää puolipakollisen (tai ehkä neljäsosa-) työmatkan väliin. Soitin ja sanoin, että lapsi on sairas. (Siitä tuli huono omatunto, vähän.) Sovimme Elinan kanssa, että otamme nokoset sitten. Emme ole vielä ottaneet. Olemme kohta lähdössä kaupungille. On niin nätti ilma, että jos ei kerran jaksa töitä tehdä, niin voisi edes lorvia shoppailemassa ja kahvilla... Hohhoijaa. Koskahan sitä oppii elämään? (Juri)

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

En malta...

- Mitä Tom Cruise sanoi, kun hänen ja Katie Holmesin yhteinen lapsi syntyi?
- ?
- Suri, nam!

(Juri)

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Oho!

Kirjoitimme näköjään toisistamme tietämättä samasta aiheesta! No, kaksi näkökulmaa on aina parempi kuin yksi! (Juri)

Tom Cruise ja istukka

Tom Cruise aikoo kuulemma syödä Katie Holmesin istukan, jahka lapsi syntyy... Epäilen, että edes dianetiikan ja skientologian isä L. Ron Hubbard itse ei pitäisi tätä aivan välttämättömänä.

Asia ei tietty ole ihan Tompan itse keksimä. Istukoitahan syödään pitkin maailmaa. Eläinäidit syövät istukan kaiketi lähinnä jotta se ei houkuttelisi paikalle vaikkapa leopardeja syömään pikkuisia poikasia. Tiedetään kuitenkin myös ihmisäitien syöneen istukoita. Ilmeisesti on edelleenkin olemassa joitain synnytysintoilijoita, jotka vetäisevät istukkansa synnytyksen päätteeksi kurkusta alas. Siinä on tietysti paljon ravinteita.

Mikäs istukkaa on syödessä, jos se vain irtoaisi. Kummankin lapseni äidiltä se on jouduttu irrottamaan. Ensimmäisellä kerralla vietin lapseni kanssa hänen ensimmäisen tuntinsa pimeässä synnytyssalissa, kun äiti oli viety leikkaukseen ja selviämään. Joku tuli, kun käteni olivat jo aivan puuduksissa ja lapsi nukkui laulettuani hänelle Tuu tuu tupakkirullaa puoli tuntia, ja sanoi: "Tännekö teidät on ihan yksin jätetty?" Onneksi tytär oli kääritty niin vahvaan kapaloon, että hänellä ei taatusti ollut hätää.

Toisella kerralla minun käskettiin olla katsomatta, kun istukkaa revittiin irti pihdeillä. En voinut olla katsomatta, kun vaimo huusi niin kovaa. Vietiin sitten pois leikkaukseen - kaiketi ihan nukutettiinkin. Tällä kertaa minut jätettiin synnytyssaliin ihan yksin. Lapsi vietiin johonkin, en enää muista mihin. Taisin nukahtaa sängylle ja heräsin, kun joku tuli sanomaan, että voin lähteä kotiin. Kello oli noin kolme yöllä.

Ne istukat taisivat kummatkin mennä roskiin. Verenhukasta kärsineille äideille se olisi varmasti ollut kuin taivaan mannaa.

Olen aina miettinyt, syödäänkö istukka raakana vai kypsennetäänkö se ensin. Hyökkääkö Tom Cruise Katie-pikkuisen istukan kimppuun ja ahmii sen verisin käsin? Vai laittaako hän siihen balsamico-marinadin ja paistaa sen hiljaisella tulella seuraavana päivänä? (Juri)

Edit: Muistinkin jälkimmäisen jutun väärin. Poika kyllä kävi kääntymässä jossain, mutta tuotiin takaisin minulle ja vaimo vähän myöhemmin heränneenä. En ole kyllä aivan varma enää tarinankulusta, nukutettu ja hitaasti heräilevä Elina vielä vähemmän. Miten näin tärkeitä asioita voi unohtaa?

On aika sijoiltaan

Tänään IS:ssä kerrotaan, että Tom Cruise on kertonut Gentlemen's Quarterlyssä (GQ) aikovansa syödä mielitiettynsä Katie Holmesin istukan. Aika vesseli.
Voisin varmaan tuntea sääliä Dawson's Creek -pimukkaa kohtaan, mutta itsepä on vakka kantensa valinnut. Jos on niin tyhmä, että liittyy skientologeihin koska Tomppakin, niin istukoita popsiva siippa ei ole enää mitään.
Mutta muutama kysymys jää. Miltä napanuora ja istukka maistuvat? Mitkä mausteet tai soosit parantaisivat makua? Jos ihminen ei olisi maapallon valtias vaan simpanssi, niin syötäisiinkö heidän Michelin-ravintoloissaan ihmisistukkaa suurena herkkuna?
Jos Tom Cruisen ja Michael Jacksonin lapset vietäisiin Mellunkylän ala-asteen ruotsin tunnille, kauanko he kestäisivät huutamatta palvelijoita avuksi? (Ville)

maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Vesileikkejä

Pikkuinen on alkanut viimeinkin tykätä kylvetyksestä. Tai ehkä tykkääminen on liioittelua; alkanut sietää. Aiemmin sillä lerpahtivat aina suupielet alaspäin jo pelkästä kylvyn ajatuksestakin. Eipä tuo nytkään erityisemmin hihku toimituksen vuoksi, mutta sentään on alkanut totuttautua siihen.
Vappu myös potkii vedessä, mitä on hauska katsella. Vatsan ja kasvojen suihkutus taisi olla kohtalaisen hauskaa hänenkin mielestään...(Ville)

Halvat huvit

Meillä on kielileikki. Minä näytän isoa kieltäni Vapulle, ja hän näyttää takaisin. Matkii minua. Näin saattaa jatkua useita minuutteja. Helppoa - ja hauskaa. On hyvä, että itsensä ja läheisten huvittaminen ei ole tämän vaikeampaa. (Ville)

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Nukkuminen on perseestä jälleen kerran

Kauto käyttäytyy taas aivan samalla tavalla kuin silloin kun Elina vielä imetti: hän heräilee öisin, vaatii päästä viereen ja sitten päästyään kihnuttaa itseään Elinaa vasten (joskus harvoin minua) ja kaivelee tämän yöpaitaa ja painelee tissejä ja nipistelee ja raapii. Elina nukkuu huonosti ja herää päänsärkyisenä. Minä otan nokosia pitkin päivää (toissapäivänä kahdet peräkkäin) ja menen myöhään yöllä nukkumaan ja herään aamulla väsyneenä.

Viime yönä Kauto heräili useaan otteeseen ja pääsi viereen joskus kolmen tai neljän aikaan. Ennen kuin olimme menneet itse nukkumaan, Kautoa oli pitänyt käydä taputtelemassa ainakin kolme kertaa. Sitten lopulta 6:41 hän havahtui pystyyn, nipisteli tissejä vielä pari kertaa ja meni sitten jonnekin itsekseen. Emme jaksaneet nousta. Kauto tuli takaisin aivan zombien näköisenä. Sanoin: "Tule takaisin nukkumaan." Kömpi väliin, meni makoilemaan, oli sen näköinen kuin nukahtaisi ihan koska tahansa. Lopulta juuri kun silmät olivat painumassa kiinni hän työnsi kätensä Elinan paitaan ja kääntyi selälleen käden päälle! Nukahda siinä sitten... Kauto nousi vielä kerran ja lähti vaeltelemaan asunnossa. Mitään ei kuulunut. Sanoin unisena: "Hiljaisuus kuulostaa kakkahädältä."

Ja sieltä Kauto kohta tulikin sanomaan: "Kakka." Piti pestä. Kakkaa oli paljon, vaikka poika oli illalla pykännyt isohkon kakkareen. Miten pääsee eroon siitä, että lapselle tulee kakkahätä aamuyöllä?! Eihän aikuinenkaan herää yöllä kakkahätään... Sanoin Elinalle, että syötetään semmoista ruokaa, että tulee ummetus, niin saadaan nukkua.

Aamu menikin sitten enemmän tai vähemmän pieleen. Motkotin tiskeistä ja pöydällä lojuvasta tiskirätistä, vaikka koko eilinen ilta oli mennyt siivotessa järkyttävään kuntoon päässyttä asuntoa. Elinalla oli pää kipeä eikä ruoka näyttänyt maistuvan. Kauto pelleili syödessään ja pöydästä noustuaan alkoi pitää huutokonserttia ja kävi minuutin välein raahaamassa toista vanhemmista johonkin epämääräiseen leikkiin. Rakennustyömaan katselu ikkunastakaan ei kauan toiminut. Elina lähti viemään Kautoa tarhaan normaalia aikaisemmin eli noin puoli yhdeksältä. Minä jäin nukkumaan sohvalle.

Elina inhoaa ajatusta unikoulusta ja siitä, että hän joutuisi nukkumaan patjalla pari yötä, mutta se näyttää väistämättömältä. Vielä kun sitten saisi suolen kuriin... (Juri)

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Texmex Willer kohtaa pahankuriset lapset

Palaan jälleen aiheeseen "lapsi kaventaa maailmaasi, minkä ansiosta näet enemmän lähiympäristöstäsi".
Tänään kävimme päiväkävelyllä Krunikassa. Vapun nelistäessä Kirjatyöntekijänkadulla näimme hauskan tilanteen: leikkipuiston vieressä kaksi kersaa kiipeili puussa, jonka vieressä oli jättimäinen "rauhoitettu"-kyltti. Pojat heiluivat leikkipyssyt kädessä ja silmät kiiluen.
Missä kamera aina on, kun sitä tarvittaisiin? Tuolla olisi saanut ilmaiset leffaliput Uutislehti 100:n Karpolle olisi asiaa -palstalta, jossa julkaistaan hassunhauskoja kuvia. (Ville)

sunnuntaina, huhtikuuta 09, 2006

Lukeminen kannattaa aina

Ilmeisesti jopa kaksikuukautinen lapsi tykkää siitä, kun luetaan ääneen. Kai siinä on jotain rauhoittavaa: voi seurata, kun isä artikuloi sanoja. Tänään luin viitisen minuuttia ääneen Peter Englundin Kirjeitä nollapisteestä, esseetä, jossa PE kuvaa Stalinin macchiavellimaisia puhdistuksia. Tyttö oli villinä innosta, ei halunnut minun lopettavan!

Tosin myönnettäköön, että vielä suuremman vaikutuksen teki Ilpo Tiihosen runo hiihtojuustoa syöneestä lehmästä. Se onkin aika hyvä:
"Voi piima ja pötsi ja pöläys,
sattuipa melkoinen möläys:
minä olin lehmänä viitisen vuotta
ja nyt olen aivan muu.
Hulluna ammun syyttä ja suotta
kun olen aivan muu!
Voi tisseli tis ja lehmän lanta,
järki on jäässä kuin Vilusen manta
ja minä olen päästäni muuu!"

Huomenna taidan lukea Vapulle Philip Rothia. (Ville)

perjantaina, huhtikuuta 07, 2006

Paha kuin raha

Vapulla on sellainen tapa, että kun asiat eivät ole hänen mielestään kuin 8+, niin hän saattaa vääntää naamaansa kurtulle ja suupieliä alaspäin. Olenko paha, kun mietin, että minusta se on tavattoman koomista katseltavaa? Kun alan nauraa silloin kun pikkuinen kerää huomiota ilmoittamalla "OLEEENN TYYTYÖMMÄÄTÖÖN!! Huomiota, perkele!" (Ville)

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Texmex Willerin uudet seikkailut

Sanotaan, että rutiinit ovat pienelle lapselle tärkeitä. No, sen tiedon olemme näköjään omaksuneet melko hyvin.
Kun käymme iltakävelyllä, Tex Mex Santa Maria -grilliauto ajaa ohitsemme Merihaan kohdalla useita kertoja viikossa. Mutta! Eilen Tex Mex -kärry ohittikin meidät jo Hakaniemen torin nurkilla. Onneksi lapsi sentään nukkui tyytyväisenä hulppeat kuusi tuntia, vaikka lipsuimme tavoistamme näin traagisesti. (Ville)