sunnuntaina, toukokuuta 28, 2006

Lauluja kaikille

Vappu tykkää, kuten varmaan kaikki lapset, tavattomasti siitä, että hänelle laulaa. Viimeiset viikot olenkin onnistunut ilahduttamaan ja naurattamaankin tyttöä milloin laulamalla pölkkypäisiä ralleja, milloin viheltelemällä kaikenlaista. Kaikki tuntuu kelpaavan, Bowien Lady Daysta Talvella talikkalan markkinoilla -renkutukseen. Luonnollisesti (?) kaikenlaiset lastenlaulut putoavat parhaiten.
Mutta parempi niin, että minä laulan lastenlauluja - muistaen yleensä vain pari säettä ja keksien loput - kuin että niitä joutuisi kuuntelemaan jonkun toisen esittämänä. Anteeksi vain kaikille muusikoille, jotka joutuvat elättämään itseään lastenlauluilla, mutta kyllä minä alan nopeasti voida pahoin, kun teennäinen nais- tai miesääni raiskaa milloin minkäkin hirvityksen. Eihän se aivan Smurffi-levyihin verrattavaa jumalanpilkkaa ole, mutta en silti vapaaehtoisesti kuuntele lastenmusiikkia.
Paitsi tietysti 70-luvun lastenmusiikkia. Silloin tehtiin monipuolista ja kekseliästä tavaraa, "lauluja kaikille". Ei kenenkään tulisi elää ilman Isoa miestä ja keijukaista (Love, 1970-luvun alusta). Mitkä sovitukset, mitkä sanoitukset! "Ei ole enää ketsuja."
Olen kuullut, että nykyään tehdään taas luovaa lastenmusiikkia (Paikkumaissi, Ella ja Aleksi jne.), mutta koska en ole vielä tutustunut aiheeseen kunnolla, en jaa tuomiota suuntaan tai toiseen. Sen sijaan Moottörin jyrinä -orkesteria voisin kommentoida. Se soitti viikonlopun Maailma kylässä - tapahtumassa "heviä lapsille" - mikä tarkoittaa tässä tapauksessa klassisten hevibiisien soittamista yksi yhteen suomenkielisillä sanoilla. Tylsää! Hevi ja hard rock ovat lastenmusiikkia ihan sellaisenaan, mitäs muuta Lordikaan. (Ville)

7 Comments:

Blogger Juri said...

Ottilian hienoimpia keksintöjä on "pupumetalli". Sitä soittivat hänen lempipupunsa joskus bussimatkalla mummulaan. Se oli kauheata örvellystä ja korvien heiluttelua. Hauskaa oli sitten huomata Moottorin Jyrinä -bändin juliste, jossa on pääkallopupun kuva! Sanoin Ottilialle: "Nyt on oikea bändi, joka soittaa pupumetallia!" (juri)

12:27 ip.  
Blogger Juri said...

Niin ja hei, vielä lastenmusiikista: vanha lastenmusiikki se vasta kauheata on! Ihmeellistä mollijollotusta ja surkeita kailotuksia sairaista lapsista ja eläimistä! Meillä on joitain Elinan vanhoja älppäreitä, joita en juuri suostu soittamaan.... Lapset niistä kyllä kauhukseni pitivät... Georg Malmstenin Mikkihiiristä pidän kyllä kovasti. (juri)

12:28 ip.  
Blogger isit said...

Niin, kyllä maailma muuttuu monessa asiassa aina vaan parempaan suuntaan. Se koskee myös lastenmusiikkia, vaikka sitä tuossa niin kovasti parjasin. Malmstenin Mikki merihädässä on ihastuttava, mutta muuten kyllä kosken vanhaan lastenmusiikkiin yhtä mielelläni kuin vanhoihin lastenlehtiin, vain äärimmäisessä hädässä. (OK, esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella Sirkka on sarjakuvahistoriallisista syistä kiinnostava, mutta eihän sitä nyt pirukaan oikeasti LUE.) (Ville)

4:32 ip.  
Blogger juri nummelin said...

Elina tivasi minulta, mikä niissä vanhoissa jutuissa on niin kamalaa, hän on kuitenkin kasvanut niitä kuunnellen (tähän kuuluu aina sanoa: "Nyt en ihmettele enää mitään"). Sanoin, että ne ovat ylhäältäpäin annettua musiikkia, 70-luvulla ruvettiin tekemään musiikkia lasten tasolla. "Minä soitan harmonikkaa" -biisissä ei ole mitään falskia tai opettavaista. (Vaikka se onkin neukkulainen alun perin. Hyvä Neuvostoliitto!)

Tosiasiassa oikeasti pitäisi olla lasten itsensä tekemää musiikkia. En vain tiedä, millaista se olisi. Lapsilla on syystä tai toisesta itse soittaessaan taipumus jäädä aikuisten tarjoamiin malleihin ja nauttia niistä. Ehkä se on enemmän jotain leikkiä kuin varsinaista musiikkia. Tai mistä minä tiedän.

Olen tyytyväinen siitä, että aina kun rummuttelen sormilla tai jollain palikoilla pöytää tai jalkojani, Kauto säntää aina mukaan rummuttamaan. Ammatti! (Juri)

8:36 ip.  
Blogger isit said...

En tiedä, mikä niissä vanhoissa on niin kamalaa. Vastaan vastaamatta: ne vain ovat. Ymmärrän, jos ne tuovat jollekulle hyviä muistoja, mutta kun kuulen sanan lastenlaulu, näen silmissäni vain polkuharmonin. Ja soraäänisesti mylvivän lapsikuoron, joka laulaa opettajan tahdosta: "Muista aina liikenteessä/Monta vaaraa onpi eessä".
Tosin taisimme kyllä tykätä lapsena juuri siitä kappaleesta ja kovasti. Melkein yhtä paljon kuin koulukirjan Aaveet taivahan -rallista, jonka "jipiaiei, jipiaiou "-kohdassa sai kerrankin purkaa patoutunutta energiaansa. Ja oi kun sitä oli silloin paljon. (Ville)

4:29 ip.  
Anonymous elina said...

Ostin muuten jokin aika sitten meille kirpparilta sen koulun musiikinkirjan, jossa on Aaveratsastajat. Herätti roppakaupalla outoja muistoja, ja Aaveratsastajat laulettiin tietysti heti Kautolle.

2:04 ip.  
Blogger isit said...

Ne muistot voivat olla tooosi outoja. Halssilan ala-asteella ainakin laulettiin vielä 80-luvulla kappaletta, jonka nimi on onneksi jo unohtunut, mutta säkeitä ovat muun muassa "zulu, zulu ei oo pulu", "sheikki, sheikki ei oo leikki" jne. Miksiköhän minusta tuntuu, että kappaleesta on vähin äänin luovuttu 90-luvun oppikirjoissa. (Ville)

2:38 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home